Siirry suoraan sisältöön

Roosa nauhan suunnitteli suomalaisten suosikkiyhtye: ”Niin kauan kuin on toivoa, on elämää”

19.9.2024 10:00:00 | Syöpäsäätiö

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Tämän vuoden teemana on keuhkosyövät. Keräyksellä tavoitellaan vähintään 4,2 miljoonan euron kokonaispottia syöpätutkimukselle. Roosa nauhan suunnitellut Vesterinen Yhtyeineen kannustaa kaikkia mukaan lahjoittamaan suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi. Syöpä on koskettanut yhtyettä läheltä.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Keräys alkaa 19.9. ja jatkuu lokakuun loppuun. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja.

Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003. Keräysvaroilla tuetaan syöpätutkimuksen lisäksi sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa maksutonta tuki- ja neuvontapalvelua.

Keräyksessä nostetaan vuosittain esille eri syöpien tutkimusteemoja. Vuoden 2024 keräyksen tutkimusteemana on keuhkosyövät.

“Olemme ylpeitä saadessamme Vesterisen Yhtyeineen suunnittelemaan nauhan ja rannekkeen. Heidän luovuutensa ja sitoutumisensa Roosa nauha -keräykseen inspiroi meitä kaikkia ja haluamme antaa toivoa sairastuneille ja heidän läheisilleen. On myös aika nostaa tämä huonoennusteinen syöpä esille ja kerätä yhdessä varoja Suomessa tehtävään syöpätutkimukseen,” sanoo varainhankintajohtaja Sari Meller Syöpäsäätiöstä.

Vesterinen: Menetin isäni keuhkosyövälle

Tämän vuoden Roosa nauhan suunnitteli Vesterinen Yhtyeineen, keulakuvanaan tuttu Tero Vesterinen. Hän pitää syöpätutkimuksen jatkumista Suomessa välttämättömänä. ”Olen itse menettänyt isäni keuhkosyövälle. Tiedän, että syöpä on paha vastustaja, mutta haluan antaa toivon elää. Luotan tulevaisuuteen”, Tero Vesterinen sanoo.

”Upeaa, että Suomessa on tällainen keräys ja syöpätutkimusta, joka todella auttaa monia ihmisiä. Roosa nauha -keräyksellä on valtava merkitys syöpätutkijoille, jotta he voivat jatkaa arvokasta työtään. Mutta Roosa nauha on tärkeä myös kaikille syövän kokeneille ja sen läheltä kohdanneille. Melkein jokaisella on joku läheinen tai ystävä, joka on sairastunut syöpään”, Vesterinen toteaa.

”Toivo on minulle kaiken perusta. Ajattelen, että ehkä kaikissa synkimmissäkin hetkissä on aina pieni toivon kipinä. Kun yhdessä ryhdytään johonkin, ja kaikki antaa sen oman pienen panoksensa, niin silloin me voidaan saada jotain todella suurta aikaiseksi”, Vesterinen kannustaa.

Vesterinen Yhtyeineen on suunnitellut rintanauhan lisäksi myös uuden Roosa nauha -rannekkeen.

Teemana keuhkosyövät

Roosa nauha -keräys nostaa tänä syksynä esille keuhkosyövät.
Keuhkosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa sekä miehillä että naisilla. Se aiheuttaa eniten syöpäkuolemia. Keuhkosyöpään sairastuu vuosittain lähes 3 000 suomalaista.

Monien muiden syöpien tavoin myös keuhkosyöpä on varhaisvaiheessa oireeton. On tärkeää hakeutua lääkärin tutkimuksiin ajoissa, jos huomaa oireita, kuten pitkittynyttä yskää, kuumetta ja muita yleisoireita. Paikallinen keuhkosyöpä on mahdollista hoitaa parantavasti.

Tutkimuksen avulla luodaan yhä parempia hoitoja ja toivoa syöpään sairastuville. Jokainen estetty syöpäkuolema on tutkimuksen ansiota.

Lahjoittajien tuella valtava merkitys

Syöpäsäätiön lahjoittajat mahdollistavat sen, että Syöpäsäätiö voi tukea pitkäjänteisesti suomalaista syöpätutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman korkeatasoista hoitoa potilaiden ulottuville, mahdollisimman nopeasti.

Syöpätutkijat työskentelevät voidakseen löytää yhä parempia hoitokeinoja keuhkosyöpiin. Lupaavia täsmähoitoja ja uusia tehoavia lääkeyhdistelmiä on jo löydetty tutkimuksen kautta. Tutkimus on ainoa tapa löytää apua sairastuneille ja vähentää syöpäkuolemia.

Nauhoilla, tuotteilla ja lahjoituksilla syöpää vastaan

Roosa nauha -keräys on käynnissä 19.9.–31.10. Roosa nauhoja ja rannekkeita myyvät K-ryhmän kaupat, S-ryhmän liikkeet ja Lindex sekä alueelliset syöpäyhdistykset ympäri Suomen. Nauhoja on myynnissä syöpäyhdistysten lisäksi Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland -potilasjärjestön kautta.

”Tämän vuoden Roosa nauhan ja Roosa rannekkeen pakkauksiin on inhimillisen virheen takia painettu sama viivakoodi. Siksi hinnat ovat joissakin keräyksen materiaaleissa ja kauppojen kassoilla erilaiset. Roosa ranneke myydään poikkeuksellisesti Roosa nauhan hinnalla, 5 euroa. Jos ostaja haluaa auttaa enemmän, hän voi tehdä lisäksi keräykseen lahjoituksen verkossa, tekstiviestillä tai Mobilepaylla”, Syöpäsäätiön viestintäpäällikkö Carita Päivänen sanoo.

Syöpätutkimusta voi tukea myös ostamalla myynnissä olevia Roosa nauha -kampanjatuotteita. Lisätietoa myyntipaikoista: roosanauha.fi

Lahjoituksen keräykseen voi tehdä
• verkossa osoitteessa roosanauha.fi
• lahjoitustilille FI20 2344 1800 0032 29 viitteellä 5445 ja yritykset viitteellä 54454
• tekstiviestillä: lähetä tekstiviesti numeroon 16499, viestivaihtoehdot ROOSA (10€), ROOSA15 (15€) tai ROOSA30 (30€). Lahjoitus veloitetaan puhelinlaskussa.
• MobilePaylla: lahjoita haluamasi summa numeroon 55714

Vesterinen Yhtyeineen on tehnyt Roosa nauha -keräystä varten uuden version yhdestä rakastetuimmista hiteistään: Kiljut riemusta (Roosa nauha 2024) julkaistaan suoratoistopalveluissa 20.9.klo 00.00. Yhtye ja levy-yhtiö Universal Music antavat sinkun streamauksesta tulevat tuotot ajalta 20.9. – 31.12.2024 lahjoituksena Syöpäsäätiölle. Kappaleen ensisoitto kuullaan Aito Iskelmä-radiokanavalla 19.9.

Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 4.10.
Hyväntekeväisyysohjelma Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa nähdään livelähetyksenä MTV3:lla sunnuntaina 27.10. klo 19.30.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on maamme suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja maksuttomia tuki- ja neuvontapalveluita.

 

Yhteyshenkilöt

Carita Päivänen
Viestintäpäällikkö
Syöpäsäätiö
Puh: +358505905415
carita.paivanen@cancer.fi

Sari Meller
Varainhankintajohtaja
Syöpäsäätiö
Puh: +358 50 4090 550
sari.meller@cancer.fi